
Oppilaiden esitysten välillä oli keskustelua lahjakkaiden nuorten soitonopetuksesta sekä musiikin ammattilaisuuden ja siihen kouluttautumisen nykytilanteesta.
Soitinakatemiat saivat kunnian esittäytyä eduskunnan sivistysvaliokunnalle keskiviikkona 23.4.2025. Tilaisuus järjestettiin Helsingin Musiikkitalossa, josta kansanedustajat siirtyivätkin suoraan eduskunnan täysistuntoon.
Sivistysvaliokunta käsittelee muun muassa varhaiskasvatusta, koulutusta, tiedettä, taidetta, yleistä kulttuuritoimintaa, urheilua, nuorisotyötä, tekijänoikeutta ja opintotukea koskevia asioita. Sen puheenjohtajana toimii Tuula Haatainen, joka oli tällä kertaa estynyt, ja varapuheenjohtajana toimii Ari Koponen.
Lyhyessä tilaisuudessa esiintyi pieni joukko Soitinakatemioiden oppilaita: trumpetisti Nelli Leppäniemi Vaskiakatemiasta, pianistit Ella Oksava ja Maximilian Fagerlund Nuorten pianoakatemiasta, sekä viulisti Lilja Haatainen ja sellisti Saima Malmivaara Jousiakatemiasta.
Konsertin lomassa Soitinakatemiat ry:n hallituksen puheenjohtaja Tuula Sarotie ja hallituksen jäsen Erkki Liikanen haastattelivat Soitinakatemioiden opettajia, Niklas Pokkia, Janne Malmivaaraa ja Elina Vähälää, sekä Radion sinfoniaorkesterin trumpetisti Miikka Saarista lahjakkaiden nuorten soitonopetuksesta sekä musiikin ammattilaisuuden ja siihen kouluttautumisen nykytilanteesta.
Tilaisuuden päätteeksi sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen kiitti lämpimin sanoin esiintyjiä ja järjestäjiä tilaisuudesta.
Kuva: Tilaisuudessa esiintyneet oppilaat Maximilian Fagerlund, Ella Oksava, Saima Malmivaara, Lilja Haatainen ja Nelli Leppäniemi.